Kohmeen värisiä sieniä

Jään jälkeen menevien aikatauluista, kuulen vain äänen joka jää asemalle. Kuulemani tieto ei varastoidu, se sulaa kuin lumet, jotka yrittävät nurmikolle. Luen muiden blogit viikon myöhässä ja kirjeet joihin nyt vastaan ovat tulleet kesällä. Jaksan kyllä sammuttaa valon ja sytyttää sen, mutta tässä talviunessa en usko muihin taitoihin olevan tarvettakaan.


En ole uhrannut ajatustakaan seuraaville asioille: joulukortit (punainen kuori kyllä saapui jo postissa), presidentinvaalit (tarjolla on vain inhokkiruokia, pakko valita kai se joka vähiten inhottaa, ettei uunimakkaralle tule sijaa juhlapöydän antimeksi), sekä itse tehdyt joululahjat (kehyksiä sinne osastoon tuskin enää ehtii).


Sen sijaan olen uhrannut moniakin ajatuksia seuraaville asioille: maanantaina alkava työssäoppiminen, toukokuussa tuleva näyttely ja sen kuvat sekä itsetuntoa nakertava rupi huulessa (kuinka se aina osaakin).


Kummitädin huolena on ollut viime aikoina kipsikäsityttö, kun vain olisi sen verran aikaa, että ehtisi edes kuvan käydä ottamassa ja nimensä kirjoittamassa kipsiin. On sangen säälittävää, etten voi hänelle kertoa myöhemmin miltä näytti kipsikäsityttö, jos en sellaista ole edes nähnyt.

13 kuvaa olohuoneesta

Kuva 1 ja 2: Kehysseinä elää ja muuttuu jatkuvasti, kun sinne ilmestyy jotakin uutta. Tuttuun tapaan norsuvalot hoitavat kuitenkin valaistuspuolen seinällä.

Kuva 3 ja 4: Vanhojen leipälaatikoiden tehtävänä on säilyttää cd-levyjä.

Kuva 5 ja 6: Ikkunan alla olevan lipaston sisälle laitoimme valoja purkkiin. (Ei kovin omaperäistä, tiedän.) Lipaston päällä palaa iltaisin tuikkuja ja kunhan saan pupulamppuun uuden muuntajan (joka muuten saapui tänään postissa) on tunnelmavaloa vaikka naapureillekin jakaa.

Kuva 7: Kissojen lempipaikat vaihtelevat paljon, tänään toinen nukkui mustan sohvan alla ja toinen mustan sohvan päällä. Yleensä heidän mielestään ihmisten vaatteiden päällä on paras paikka nukkua.

Kuva 8: Kun olohuoneeseen halutaan kirkasta valoa, silloin valaisimen tehtävää hoitaa kruunu katossa, joka on huudettu huutonetistä. Eikä me varsinaisesti kovin prameilijoita olla, mutta kyllä nyt yksi kristallikruunu saa olla.

Kuva 9: Kunnianhimoinen yritykseni virkata alpakkapeitto ympyröistä etenee sopivaa vauhtia. Kyllä sen alle vähintään kissa mahtuu jo vuoden päästä.

Kuva 10: Vanha valkoinen rautasänky muutti olohuoneeseemme kesällä, kun löysimme sen aarreretkeltämme. Se on ollut lyhyempikin, mutta nyt se on levitetty täyteen mittaansa ja toimii kaikkien lempipaikkana.

Kuva 11: N sanoi jo kyllästyneensä tuohon kangastauluun, mutta en suostunut ottamaan sitä pois seinältä, koska minusta se on vieläkin niin hieno löytö.

Kuva 12: Minulla oli lapsena Ikean lokerikko, jonka laatikot olivat kaikki maalattu Iskän vanhoilla uistimien spraymaaleilla, nyt niillä on uusi elämä valkoisina. Aarteet saavat asua kuin nukkekodissa.

Kuva 13: Vaikka N sanoikin inhoavansa jänökainaloa, eli neuvostonukkeani, osti hän sille serkkuja viimeisimmältä kirppisreissultamme.